TALOYHTIÖN TARKASTUSKUVAUS

Tarkastuskuvauksella pystytään tuottamaan puolueetonta kuvamateriaalia isännöitsijöille ja taloyhtiöille. Sillä pystytään seuraamaan rakenteiden kuntoa ja tuomaan jatkuvuutta huolto-ohjelmiin. Lisäksi lämpökuvaus voi paljastaa riskirakenteita ennen kuin niistä tulee ongelmia ja kuvia voi tarkastella rauhassa kuvauksen jälkeen.

taloyhtiöiden lämpökuvaukset

Yllä olevassa lämpökamerakuvassa nähdään oranssilla lämpövuotojen kohtia. Autotallien ovet hohkaavat lämmön ulos samoin kuin ikkunoiden karmit. Myös elementtisaumat vuotavat paikoitellen

KUVAUSPALVELUT TALOYHTIÖILLE JA ISÄNNÖITSIJÖILLE

Dronen avulla päästään kuvaamaan nopeasti ja turvallisesti esimerkiksi kattorakenteita kesällä tai talvella. Runsaslumisina talvina myös lumikuorman ja sen putoamisvaaran arviointi on nopea hoitaa dronella.

Laadukkaat valokuvat ja raportti tukevat taloyhtiön huoltosuunnitelmaa. Dronekuvien perusteella pystytään tarpeen tullen helposti kilpailuttamaan useampi remonttiyritys kerralla. Kuvausmateriaali on puolueetonta ja monikäyttöistä.

"Miksi lähettää ihminen tarkastamaan kattoa, kun drone pystyy kuvaamaan koko rakennuksen vaivatta ja vaaratta?"

HINNASTO

  • 1 rakennus per taloyhtiö
  • sisältää katon, seinien tai ikkunoiden kuvauksen ulkopuolelta
  • selväsanainen loppuraportti, jossa lämpökuvat sekä valokuvat havaituista epäkohdista

Hinta 1227€ (alv 0%)

*Hinnat ovat voimassa max 4-kerroksisen ja 2-rappuisen rakennuksen kuvaukseen enintään 30 km etäisyydellä Valkeakoskelta.

  • sisältää kattorakenteiden kuvauksen ulkopuolelta ja lämpökuvat havaituista epäkohdista
  • selväsanainen loppuraportti

Kysy tarjous tästä!

Teemme työmme aina turvallisesti, lait ja asetukset tuntien, laadukkaalla kalustolla ja ylpeänä lopputuloksesta. Kuvaajillamme on monipuolinen rakennusalan työkokemus.

Noudatamme ilmailualan säädöksiä. Meillä on erityisluvat lentämiseen myös tiheästi asutulla alueella.  Puhkumon kuvaajat ovat suorittaneet Traficomin kauko-ohjaajan kokeen A1/A3 ja avoimen kategorian A2-lisäteoriakokeen.

 

lämpökuvaus dronella hinta

LISÄVALINNAT KUVAUSPAKETTEIHIN *

Lisärakennus

+ 500€ / rakennus (alv 0%)

Kun halutaan kuvata useampia rakennuksia kuin mitä tuotepakettiin sisältyy.

Katon, seinien tai ikkunoiden lisäkuvaus

+ 987€ / taloyhtiö (alv 0%)

Toinen kuvaustuote kuvauspaketin yhteyteen.

Kuvaus soveltuu esimerkiksi elementtisaumojen seurantaan tai julkisivuremonttia miettiville.

Katon, seinien tai ikkunoiden lisäkuvaus

+ 687€ / taloyhtiö (alv 0%)

Kolmas kuvaustuote kuvauspaketin yhteyteen.

Kuvauksella nähdään tarkasti ja nopeasti kaikkien ikkunoiden & parvekkeiden kunto.

*Hinnat ovat voimassa max 4-kerroksisen ja 2-rappuisen rakennuksen kuvaukseen enintään 30 km etäisyydellä Valkeakoskelta.

HINTAESIMERKKEJÄ

Esimerkki 1

Taloyhtiössä on 1 rakennus, johon halutaan tehdä katon lämpöhäviökartoitus

Hinta muodostuu perustuotteesta 1227 €. Kuvauksen hinta on 1227 € (alv 0%).

Kuvauksessa selvitetään katon lämpöhäviöt lämpökuvaamalla rakenne ulkopuolelta. Raportti sisältää perustiedot rakennuksesta sekä havaitut ongelmakohdat kuvineen.

Esimerkki 2

Taloyhtiössä on 2 rakennusta, joihin molempiin halutaan tehdä sekä katon että ikkunoiden lämpöhäviökartoitus.

Hinta muodostuu perustuotteesta 1227 € ja lisärakennuksesta 500 €. Lisävalintana on ikkunoiden kuvaus 987 € molempiin rakennuksiin. Kuvauksen hinta on 2714 € (alv 0%).

Kuvauksessa selvitetään seinien ja ikkunoiden lämpöhäviöt lämpökuvaamalla molemmat rakennukset ulkopuolelta. Raportti sisältää perustiedot rakennuksista sekä havaitut ongelmakohdat kuvineen.

Esimerkki 3

Taloyhtiössä on 3 rakennusta, joihin halutaan tehdä katon, seinien sekä ikkunoiden lämpöhäviökartoitus.

Hinta muodostuu perustuotteesta 1227 € ja kahdesta lisärakennuksesta 500 € + 500 €. Lisävalintana on toisesta kuvaustuotteesta 987 € seinien kuvaus ja kolmannesta kuvaustuotteesta 687 € ikkunoiden kuvaus. Kuvauksen hinta on 3901 € (alv 0%).

Kuvauksessa selvitetään katon, seinien sekä ikkunoiden lämpöhäviöt lämpökuvaamalla kaikki kolme rakennusta ulkopuolelta. Raportti sisältää perustiedot rakennuksista sekä havaitut ongelmakohdat kuvineen.